Säännöllisen ruokinnan lisäksi eläimiä on syytä tarkkailla tovi päivittäin, jolloin voi varmistua siitä, että sekä eläimet että niiden koti ovat kunnossa. Altaan lämpötila on syytä tarkastaa lämpömittarista vähintään parin päivän välein. Altaaseen ilmestyvät jätökset, syömättä jäänyt ruoka ja muu orgaaninen jäte tulee poistaa sitä mukaa kun sitä ilmestyy. Sisustuksena olevat kasvit pysyvät siisteinä, kun niistä karsii aika ajoin pois kuolleet tai kuolevat lehdet. Akvaarion laseja on ehkä tarpeen silloin tällöin puhdistaa sormenjäljistä sekä sisäpuolelta levästä ja vedestä saostuvasta kalkista. Jos valaisinta ei ole kytketty ajastimen, tulee valo sytyttää ja sammuttaa säännöllisesti aamuisin ja iltaisin. Valoisa aika saisi kestää noin 10 - 12 tuntia.
Helpoin tapa pitää veden laatu hyvänä on vaihtaa osa akvaarion vedestä viikon-kahden välein. Tämän osittaisen vedenvaihdon yhteydessä altaasta tulee samalla imeä lappoon kiinnitetyllä suuttimella pohjasoran seasta sinne kertyää lietettä. Valmiin lappoletku-suutinyhdistelmän voi ostaa valmiina akvaarioliikkeestä, tai sellaisen voi rakentaa itse. Kerralla vedestä vaihdetaan suunnilleen yksi kolmasosa.
Jos altaassa on suodatin, tulee se puhdistaa ja suodatinmateriaali huuhdella kevyesti viileällä vedellä silloin, kun alkaa näyttää siltä että suodatin on niin tukossa ettei se enää toimi täydellä teholla. Jos osittaiset vedenvaihdot tekee säännöllisesti, puhdistaa suodattimen silloin kun se alkaa mennä tukkoon ja poistaa irtoroskat altaasta heti kun niitä ilmestyy, ei akvaariota tarvitse tyhjentää tai suuremmin pestä juuri koskaan.
Edellä esitetyn osittaisen vedenvaihdon voi hyvin niin että salamanterit ovat koko siivouksen ajan sisällä altaassa. Samoin kaikki sisusteet voivat pysyä paikoillaan, ja lappoamisen voi tehdä niiden lomasta. Jos sisusteisiin kertyy runsaasti levää, tai muuta "sotkua" niin paljon että ne pitää putsata, ei puhdistamiseen saa käytää mitään kemikaaleja, sillä niiden jäämät voivat olla myrkyllisiä salamantereille. Pelkkä vesi ja tarvittaessa karkea harja riittää mainiosti.
![]() Tuliliskot on näppärintä pyydystää terraarion siivouksen alta pienen muoviastian (esimerkiksi pakasterasia) avulla. |
Älä koske tuliliskoon
Tuliliskoja saa koskea ja käsitellä vain silloin, kun se on ehdottoman pakollista, sillä eläimet stressaantuvat käsittelystä. Ne vaativat myös kostean ympäristön, mitä käsi, pöytä tai huoneen lattia ei ole. Kolmanneksi ihmisen kädellä luontaisesti olevat suolat ja rasvat ärsyttävät salamantereiden herkkää ihoa. Ja myös toisinpäin: tuliliskot erittävät ihostaan aineita, jotka voivat ärsyttää ihmisihoa, erityisesti haavoihin tai limakalvoille joutuessaan. Neljänneksi kädellä pitämistä tulee välttää siksi, että käsi on liian lämmin alusta tuliliskolle. Jos käsittelyä on pakko tehdä, esimerkiksi eläimen siirtämiseksi altaasta toiseen, kannattaa salamanteri pyydystää pieneen muovirasiaan, esimerkiksi pakastepurkkiin, ja siirtää eläin siinä koskematta käsin ollenkaan itse eläimeen.
![]() Jos salamanteri on aivan pakko ottaa käteen anna eläimen ruumiin maata kättäsi vasten ja pidä eläintä paikoillaan peukalolla tukevasti mutta hellästi. |
Jos salamanteri on aivan pakko ottaa käteen, esimerkiksi terveystarkastuksen vuoksi, anna eläimen ruumiin maata kättäsi vasten ja pidä eläintä paikoillaan peukalolla tukevasti mutta hellästi. Tee kädellä oloajasta niin lyhyt kuin mahdollista, ja laita salamanteri heti alas kädeltäsi kuin se vain on mahdollista.


