 Cynops ensicauda pariskunta. |
Valtaosa suomalaisista lemmikkisalamantereista kuuluu Cynops orientalis -lajiin (suomeksi kiinankääpiötulilisko). Ja siten siis tuliliskojen sukuun Cynops. Toinen yleisesti maamme eläinkauposta löytyvä suvun laji on Cynops ensicauda (miekkahäntätulilisko). Kolmas suvun laji jota viime vuosina on alkanut Suomessakin näkyä on Cynops pyrrhogaster (japanintulilisko). Lisätietoja näiden kolmen lajin erottamisesta toisistaa löytyy Cynops lajimäärityssivulta.
Tuliliskojen suku on saanut suomalaisen nimensä vatsan kuvioinnista. Vatsan väritys on mustan ja punertavan tai kellertävän, eli tulen värien kirjailema. Selkäpuolelta eläimet ovat tummia. Yleisimmin ne ovat ruskeita tai sinertävän mustia, mutta myös harmaita yksilöitä tavataan joissain lajeissa. Selässä voi osalla lajeista olla punaisia tai keltaisia kuvioita, tyypillisesti ruumiin suuntaisia viivoja tai pieniä pisteitä. Lisääntymisaikaan japanilaisten lajien (Cynops ensicauda ja C. pyrrhogaster) koiraille ilmestyy häntään harmaata tai sinertävää koviointia jopa koko hännän alueelle. Kooltaan pienin laji (C. orientalis) on alle 10 sentin mittainen ja suurin (C. ensicauda) maksimissaan liki 16 sentin pituinen.
Aikuiset tuliliskot viettävät valtaosan ajastaan vedessä, mutta voivat toisinaan nousta maalle joksikin aikaa. Myös stressaantuessaan ne nousevat usein maalle, minkä takia juuri kaupasta kotiin tuotu eläin usein ensimmäisinä päivinään kieltäytyy menemästä veteen ja aiheuttaa uudelle omistajalleen harmaita hiuksia.
Luonnossa tuliliskot elävät lampareissa ja rauhallisesti virtaavissa ojissa ja niiden lähiympäristössä. Kiinassa tavattavia lajeja tavataan valtion kaakkoisissa ja eteläisissä osissa. Japanissa japanintulilisko (C. pyrrhogaster) asuttaa kaikkia Japanin suuria pääsaaria Hokkaidoa lukuun ottamatta. Sen sukulaista Cynops ensicauda tavataan ainoastaan Japanin etelä-kärjessä sijaitsevilla pienillä Ryukyu-saariketjun saarilla.
Suku on tunnettu aina 1800-luvun alkupuolelta lähtien, mutta vielä tänäkään päivänä lajien taksonomia ei ole täysin selvä. Chanin ja kumppaneiden tekemän tutkimuksen [Chan, Kelly ja Wake 2001] mukaan suku voitaisiin jakaa neljään lajiryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostaa yksinään laajimmalle levinnyt laji Cynops orientalis. Toiseen ryhmään kuuluvat japanilaiset lajit C. pyrrhogaster ja C. ensicauda. Kolmanteen ryhmään, wolterstorffi-kompeksiin kuuluvat jo ilmeisesti sukupuuttoon kuollut C. wolterstorffi, sekä Guizhoun ja Yunnanin maakuntien tietyillä vuoristoalueilla tavattavat C. cyanurus ja C. chenggongensis. Neljänen, vielä laajasti vakiintumattoman lajiryhmän muodostaa yksinään harvinainen C. orphicus, joka Chanin ja kumppaneiden mukaan voitaisiin jopa laskea omaan sukuunsa. Historiallisista syistä suvun nimeksi tulisi Hypselotriton. Vielä tällä hetkellä tarkempien tutkimusten puuttuessa historiallinen Hypselotriton kuitenkin on ainoastaan synonyymi Cynops-suvulle.
Lisätietoja Suomessa yleisimpien Cynops-lajien määrittämisestä löydät lajimäärityssivulta.